*

TiinaTuomela Kohti inhimillisempää yhteiskuntaa

Pääsiäinen tuo kristilliset arvot lähelle

Pääsiäinen koskettaa ihmisiä kuten joulukin. Sain eilen Pitkäperjantai-iltana seurata Helsingissä järjestettävää Via Crucis -vaellusta. Paikalla oli tuhansia ihmisiä, jotka seurasivat ääneti tapahtumia. Vaellus lähti Kaisaniemen puistossa, jossa Jeesus kavallettiin ja vangittiin. Suuri kansanjuokko vaelsi sitten Säätytalolle, jossa kansa ja lopulta Pontius Pilatus tuomitsi Jeesuksen kuolemaan. Vaellus jatkui Tuomiokirkolle, joka toimi ristiinnaulitsemisen paikkana.

Jeesus oli aikansa radikaali. Hän ajoi köyhien ja syrjäytyneiden asiaa. Hän kehotti rakastamaan lähimmäistään. Jeesus osasi myös olla tiukka ja tuima esim. hajottaessaan kaupustelijoiden ja rahanvaihtajien pöydät temppelissä. Lesken rovon hän katsoi äärimmäisen arvokkaaksi, leski kun antoi sen vähästään.

Nykyään hyökätään usein kristillisyyttä vastaan, mutta tosiasiassa kristilliset arvot ovat juuri niitä ihmisyyden kannalta olennaisia arvoja, joita noudattamalla yhteiskunta voi nousta jaloilleen. Talouskriisi on kärjistynyt hyvinvointikriisiksi: köyhyys ja työttömyys kasvavat koko ajan. Yhteiskunta koostuu ihmisistä. Jospa asetettaisiin hyvinvointi etusijalle, investoidaan ennaltaehkäisyyn. Tuloksena  hyvinvoivat ihmiset, jotka rakentavat yhteiskuntaa myös taloudelliseen hyvinvointiin.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän MariaRajakari kuva
Maria Rajakari

Kristittyjen suurin juhla, melkeinpä voisi sanoa, on pääsiäinen. Jeesus herättää ajatuksia, puolesta ja vastaan, tänäänkin. :-) Hieno kirjoitus!

Toimituksen poiminnat