*

TiinaTuomela Kohti inhimillisempää yhteiskuntaa

Nuorisotyöttömyydestä

Nuorisotyöttömyys on yksi merkittävimmistä yhteiskunnallisista ongelmistamme. Ratkaisua on haettu, mutta tehottomasti.  On suuri joukko nuoria,  jotka eivät ole pulpetissa viihtyviä, mutta omaavat runsaasti käytännön taitoja. Oppisopimuskoulutuksella on mahdollista saada nuori kiinnostumaan, oppimaan ammatin ja työllistymään.

Saksassa on hyviä tuloksia oppisopimuskoulutuksen laajamittaisesta käytöstä. Miksi Suomessa ei olla saatu hommaa käyntiin?  Yksi suuri syy on koulutettavan palkkausvaatimus. Yrityksien on maksettava palkkaa oppilaalle jopa 70-80% ko. ammatin alimmasta palkkaluokasta. Samaan aikaan on huomioitava kouluttajan/työparin työpanoksen väheneminen. Ymmärrettävästi tämä ei houkuta työnantajia. Työnantajille suunnattu tuki  800 euroa 1. vuotena ja seuraavina vuosina 500 euroa ja 300 euroa eivät kata aiheutuneita lisäkustannuksia.

Herää kysymys, miksi oppisopimusjaksolta pitää maksaa palkkaa? Eihän ammattikoululainen  tai lukiolainenkaan saa opinnoistaan palkkaa, vaan mahdollisesti opintorahaa ja asumislisää riippuen oppilaan iästä, asumisolosuhteista ja myös vanhempien tuloista.

Uskon, että oppisopimuskoulutuksella saadaan tuloksia, mutta tuolloin on yrityksiä kannustettava mukaan tukemalla palkkaamista  sekä tekemällä paperibyrokratia helpommaksi. Oppisopimuskoulutuksessa olevien pitää ehdottomasti saada opintoihinsa tukea kuten muidenkin opiskelijoiden. Palkkaakin toki voitaisiin maksaa huomioiden ammattitaidon karttuminen. Ensimmäisen vuoden osalta sopiva palkka lienee 25-30%. Taitojen karttuessa palkka vuosittain nousisi ollen 2. vuotena jo  50-60% ja 3.vuotena  80-90%. Ei pidä pelätä, että oppilaita käytetään halpatyövoimana. Tilanne koituu lopulta kaikkien parhaaksi, oppilas saa mielekkään ammatin  ja työnantaja saa osaavan ja motivoituneen työntekijän.

Oppisopimus on hieno mahdollisuus nuorten koulutukseen ja työllistymiseen.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (11 kommenttia)

Käyttäjän perttikostiainen1 kuva
Pertti Kostiainen

Yksi asia mitä hallitus tekee ja se lisää nuoriso työttömyyttä on eläkeiän nosto. Nuoret eivät pääse työmarkkinolle kun vanhat puoliseniilit roikkuvat niissä. Olen sitä mieltä että hallitus on laskenut että nuoria on halvempi pitää kortistossa mini rahalla kuin maksaa vanhoille eläkkeitä

Hannu Töyri

On myös niitä nuoria joita ei mikään koulutus tai työ kiinnosta, lisäksi sitten nämä preka-Eetut.

Harri Salonen

Nyt voisi ajatella loppuun asti. Miksi joku menisi oppisopimuskoulutukseen jos siitä ei saa palkkaa? Siinä oppii yhden ammatin ja jos työttömyyskorvausta tai jopa toimeentulotukea saa enemmän, niin ei tähän kukaan järkevä ihminen suostu. Kun sosiaalipummina saa enemmän lyhyellä tähtäimellä ja pitkä tähtäin ei tuossa iässä onnistu - ja onko edes mielekästä yhteen uravaihtoehtoon laittaa kaikkia panoksia?

Kun ajattelee työnantajan näkökulmasta, niin kannattaa pitää uhria oppisopimuskoulutuksessa maksimiaika ja minimipalkalla. Vaikka työn oppiminen kestäisi 3kk, niin kai sen saa 3 vuodeksi venymään, jotta saa ilmaista työvoimaa. Sitten voikin potkaista pihalle kun "koulutus" on ohi ja ottaa seuraavan koulutettavan.

Lääkärinä on kiva huudella, mutta karu todellisuus, että matalasti koulutettuja potkitaan ja syrjitään omien voittojen takia. Itse uskon, että aika nopeasti oppisopimuksessa pääsee tekemään tuottavaa työtä (josta yritys saa sitten tuloja, joita voi maksaa palkkana työntekijälle..)

Tuolla ehdotuksella poljet vaan alan palkkausta ja mahdollistat suuremmat työnantajien väärinkäytöt.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Odotas hetki, kummastelet ääneen sitä, että työstä pitää maksaa palkkaa, ja ehdotat suvereenisti, että useita vuosia kestävän oppisopimuskoulutuksen palkka laskettaisiin 25 - 30 prosenttiin peruspalkasta (ainakin ensimmäiselle vuodelle). Monihan ei edes saa vakituista työpaikkaa oppisopimuskoulutuksensa jälkeen, koska heidän tilalleen otetaan uusi oppisopimustyöllistetty.

Kai olet tietoinen siitä, että Suomessa on jo valtava ongelma sen kanssa, että työharjottelijoita käytetään ilmaistyövoimana?

Ja siitä, että tällainen raju lasku oppisopimuspalkkaan laskisi oppisopimusopiskelijoiden ansiot sosiaalietuuksia pienemmälle tasolle. Itse olisin tässä tapauksessa saanut koneenasentajaoppilaana palkkaa noin 345 euroa kuukaudessa, olisiko tämä sinun mielestäsi ollut reilua? Ja puuttuva summa olisi korvattu valtion loppumattomalta tuntuvasta kassasta, vai?

Oletko tietoinen muuten siitä, että suurin osa oppisopimusopiskelijoista ovat täysi-ikäisiä, jotka ovat jossain vaiheessa pudonneet kouluelämän tuolle puolen, ja että tämä koko järjestelmä on eräänlainen toinen mahdollisuus niille, jotka kuuluvat syrjäytymisriskiryhmään, ja joita järjestelmä passivoi. Usein pedagogisissa julkaisuissa oppisopimuskoulutusta kuuleekin verrattavan aikuiskoulutukseen.

Suorastaan pettämätön strategia tuo, että kun nuorisoa (ja nuoria aikuisia) on muutenkin vaikea saada aktivoitumaan ja kiinnostumaan työelämästä, niin potkitaan niitä vähän lisää, että vielä pahemmalta maistuisi.

Hyvä Tiina!

Käyttäjän karilaurila kuva
Kari Laurila

Aluksi maksetaan vain pientä palkkaa joka nousee ammattitaidon karttuessa. Tämä on niin loistava ajatus että Suomen Yrittäjät ja THT ry:kin (vaikea sanoa kumpi esitti tätä ensin) ovat sitä yrittäneet ajaa läpi jo parin vuoden ajan. Näin eduskuntavaalien lähestyessä ideaa yritetään sitten omia myös joidenkin poliitikkojen toimesta heidän omiin nimiinsä.

Käyttäjän SeijaHuuhtanen kuva
Seija Huuhtanen

Näyttävät kristilliset hukanneen kristillisen ajattelun. Ei muuta kuin taas yksi ryhmä palkattomiksi työntekijöiksi. Kyllä pääomapiirejä naurattaa, vaan miten käy meillä kotimaisen ostovoiman, jos yhä suurempi osa väestöstä tekee töitä palkatta? Jokuhan siitä työntuloksesta kuitenkin hyötyy, vaan taitaa sitten lopulta kolahtaa omaankin nilkkaan.

Tuolla toinen kristillisten ajattelija: http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/71720-suomen-suuri...

Meillähän työskentelee jo ilman palkkaa työttömät, opiskelijat ja kehitysvammaiset. Nytkö sitten vieläkö oppisopimuskoulutuksessa olevatkin, joiden työpanosta sitten voisikin hyödyntää pitkäänkin palkkaa maksamatta. Lääkärin luulisi kykenevän ajattelemaan, mitä tapahtuu ilmaistyöntekijän itsetunnolle, kun vieressä työskentelevä saa samasta työstä TES-palkan.

http://www.ts.fi/ts+tanaan/667647/Turussa+kehitysv...

http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/forumdisplay...

http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.p...

Käyttäjän karilaurila kuva
Kari Laurila

Kommentoijat eivät oikein ole sisäistäneet idean pointtia. Oppisopimus on opiskelua, ei vielä varsinaista työntekoa vaikka sitä siinä opiskellaankin.

Oppisopimus on yksi parhaiten työllistäviä opiskelumuotoja, vain pieni osa opiskelijoista ei työllisty.

Nykymallissa sitä ei vain haluta käyttää koska jo heti ensimmäisestä päivästä lähtien on opiskelijalle maksettava täyttä tes:n mukaista palkkaa, olkoonkin, että työnantaja saa siihen aluksi pientä tukea (jolla kompensoidaan esimerkiksi sitä, että oppisopimusopiskelijaa opastavan työntekijän työpanos kärsii eikä työtä vasta opiskelevan työpanos vielä hyödytä työnantajaa).

Muissa ammattiopinnoissa opiskellaan ensin vähintään se kolme vuotta harjoitellen ilman palkkaa jo opiskeluaikana. Usein harjoitellaan ilman palkkaa myös opintojen jälkeen.

Mielestäni voisimme keskustella näistä myös rakentavasti.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Kari, kuinka monta oppisopimuskoulutusta sinulla on taustalla?

Käyttäjän karilaurila kuva
Kari Laurila

Ei yhtään oppisopimuskoulutusta mutta yli kymmenen vuoden työskentely näiden asioiden parissa mm. Tasavallan Harjoittelijat ja Tukityöllistetyt THT ry:n hallituksen puheenjohtajana. Siinä tehtävässä olen joutunut selvittämään oppisopimusten työllistävään vaikutukseen liittyvää tutkimustietoa sekä olen saanut omakohtaista kokemustietoa niin oppisopimuskoulutusten järjestäjiltä, opiskelijoilta itseltään kuin työnantajiltakin.

Lisäksi olen itse toiminut yrittäjänä vuosia. Myös työnantajana.

Minusta tuolla taustalla voin aivan hyvin kommentoida riittävään faktatietoon perustuen asiapohjalta.

Käyttäjän karilaurila kuva
Kari Laurila Vastaus kommenttiin #11

Olen muuten jo puolenkymmentä vuotta sitten esittänyt myös että joihinkin ammatteihin riittäisi paljon nykyistä lyhyemmät opinnot. Silti ne voisivat aivan hyvin olla tutkintoon johtavia. Esimerkiksi joihinkin suorittavaan työhön liittyviin ammatteihin puolikin vuotta riittäisi. Tai niin kuin eräs yrittäjä totesi: "jos asenne on kohdallaan, homman oppii iltapäivään mennessä".

Tällaisissa töissä monen vuoden harjoittelu ja opiskelu on aivan turhaa ja jos sitä teetetään kaavamaisesti, työnantaja totta kai hyötyy ilmaisesta tai lähes ilmaisesta työvoimasta mikä on väärin sekä opiskelijaa että myös muita saman alan yrittäjiä kohtaan, sillä varsinkin pienellä paikkakunnalla se aiheuttaa pelkästään markkinahäiriöitä.

Elina Helenius

tähän mahtuu yhtä monta mielipidettä,kuin on ihmisiä.olen sitä mieltä,että olisi väärin laskea oppisopimuksen palkkaa,koska yritykset käyttävät muutenkin hyväkseen halpaa/ilmaista työvoimaa.enkä lähtisi vertaamaan ammattikoulun ja lukion tukijärjestelmää(se on kyllätodella onneton ja itsekkin 3vuotta söin makaroonia ja kävin töissä jotta olisi varaa käydä koulussa,asua omillaan perheolosuhteiden takia,maksaa kaikki laskut).mutta eikä oppisopimuskoulutus ole nyt tarkoitettu pikkasen vanhemmille kuin 15-vuotiaat jotka siirtyvät toisen asteen kouluihin?ja osa kuitenkin suurinosa asuu kotona ilman suurempia kuluja!mikäli palkka laskettaisiin voisi samantien vähentää oppisopimusopimusopiskelijoista ihmiset,joilla lapsia tai asuntolainaa.Sellaisilla summilla ei maksella lainoja tai elätetä lapsia.Ja kyllä:itse olen toiminut myös pienyrittäjänä ja kouluttanut yhden oppisopimusopiskelijan ja saanut siitä loistotyöntekijän.Ja avustukset siihen olisi voinut olla hiukan suuremmatkin,mutta niillä mentiin.Tällä hetkellä mietin juurikin oppisopimuskoulutusta,jotta onnistuisi arjen pyörittäminen ja työllistyisin hyvään paikkaan.Itse en ole ollut työttömänä päivääkään,mutta sanotaanko näin,että en ihmettele jos niitä on ja ja kelan rahoja nostellaan ja toimeentulotukia,koska aikalailla samoissa summissa pyöritään mitä nämä ihmiset,jotka vaan on niin saa siitä suoraan käteen tekemättä mitään.Joten harkitkaa ny pariin kertaan hyväntähäre te viisaat siä ennenku teette päätöksiä!ei muuta,moi :)

Toimituksen poiminnat