*

TiinaTuomela Kohti inhimillisempää yhteiskuntaa

Kaikki blogit puheenaiheesta Syyllistämispuhe

Kiittämättömyys on maailman palkka

Hannu Karpo haastatteli aikanaan legendaarisessa ohjelmassaan suomalaisia, jotka uskoivat vakaasti siihen, että keräämällä juomatölkkien alumiinisia klipsuja ja lähettämällä niitä laatikkokaupalla eteen päin voidaan hankkia liikuntarajoitteisille ihmisille pyörätuoleja. Jokin osa porukasta uskoo, että Elvis ei ole oikeasti kuollut, tai ei kuollut ainakaan vuonna 1977. Osa porukasta luuli Ruokolahdella Itä-Suomessa liikkuneen leijonan.

Keitä syyttäisimme terrorismista tänään, B. Uimonen!

Speculare necesse est. Somekeskustelijoilla ja taviskansalaisilla yleensäkin on ihan julkisesti oikeus esittää omia perusteltuja tai puolihuolimattomiakin arvailujamme ja epäilyjämmekin rikosten motiiveista ja mahdollisista syyllisistä. Jopa viimeaikaisiin tuhopolttorikoksiin. Toisin kuin viranomaisilla ja vapaaehtoisesti vastuullisella medialla, joita sitoo ns. syyttömyysolettama. Syyllisyyshän ratkeaa oikeasti jo rikoksen tekohetkellä, mutta vasta oikeuden päätös vahvistaa keitä virallisesti tuomitaan. Tuomiot ovat oikeusvaltiossa useimmiten lähellä ns.

Oikeistopopulismi syyllistämisen välineenä

Oikeistopopulistinen vähäosaisten syyllistäminen on yhteiskunnassa lisääntynyt. Fasismia tutkinut filosofian tohtori Jouko Jokisalo kuvaa Tiedonantajassa oikeistopopulismia näin:

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä